Minun tarina

Matkani tähän pisteeseen on ollut vaiherikas ja täynnä elämän koko kirjoa.

Valmistuttuani pääsin heti unelmahommiin Naistenklinikalle sisäiseksi sijaiseksi. Pääsin työskentelemään monipuolisesti kätilönä synnytyssalissa, päivystyksessä ja lapsvuodeosastoilla. Tämä tie kuitenkin päättyi nopeasti. Tulin aamulla yövuorosta kotiin enkä pystynyt nukkumaan. Yritin ottaa melatoniinia, liikkua kevyesti, nukkua silloin kun väsytti, mutta uni ei tullut.

Lopulta sain unilääkkeitä ja nukuin taas. Ne olivat kuitenkin laastari vuotavan haavan päällä – lopulta vuoto tuli läpi. Kun illalla otin unilääkkeen, seuraavana päivänä tuntui kuin heräisin kunnolla vasta puolilta päivin. Tämä ei ollut hyvä yhdistelmä työhön, jossa tarvittiin tilannetajua, päätöksentekokykyä ja ratkaisujen löytämistä.

Yritin olla ilman unilääkkeitä mutta en nukkunut. Unettomuus väsytti fyysisesti ja henkisesti, vetäydyin kuoreeni – tuntui kuin värit olisivat kadonneet elämästäni. Itkin herkästi. Vatsani oli sekaisin.

Lopulta minun täytyi päästää irti unelmasta. Totuus oli, että tarvitsin päivätyön. Alkoi luopumisprosessi. Olin surullinen, pettynyt, hukassa ja vailla päämäärää. Minulla ei ollut B-suunnitelmaa.

Elettiin syksyä 2020 ja korona jylläsi. Päädyin sairaanhoitajaksi terveysasemalle. Alkoi uuden opettelu. Olin ollut maailmassa, jossa hoidettiin naisia, raskaana olevia, synnyttäjiä ja vastasyntyneitä. Nyt hoidettiin vauvasta vaariin, oli vaiva mikä tahansa. En osannut kutsua itseäni sairaanhoitajaksi, koska en kokenut olevani sairaanhoitaja, mutta en kokenut olevani enää kätilö. Minulla ei ollut ammatti-identiteettiä, oli vain Miia.

Solahdin kuitenkin terkkaan. Sain auttaa ja ammattitaitoni kehittyi joka päivä. Aloin nähdä paremmin hoitojärjestelmän aukkoja, kun oli parempi näköalapaikka perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon taitekohdassa.

Olin utelias, tunnollinen ja kannoin vastuuta. Tämä huomattiin, kun tuli uusi potilastietojärjestelmä, jonka keittämiseen päädyin mukaan. Ajatusmaailmani laajeni hiljalleen omasta asemasta ajattelemaan 23 aseman hyötyä. Tonttini potilastietojärjestelmän kehittämisessä laajeni. Sain vakituisen työpaikan. Pääsin ensimmäiselle työmatkalle. Työni oli monipuolista. Sain olla terkassa tekemässä ruohonjuuritasolla hommia, nähdä miten kollegat käyttivät järjestelmää ja kehittää sitä paremmaksi työvälineeksi.

Jotain kuitenkin puuttui. Sain hyvää palautetta potilailta ja työkavereilta. Pidin työstäni ja olin siinä hyvä. Alkoi syntyä ajatus siitä, mitä puuttuu, mutta en tiennyt miten ottaa seuraavia askeleita. Hain mentoria Suomen Mentoreilta keväällä 2024 ja arpaonni suosi.

Mentorini kanssa lähdimme innolla ja päämäärätietoisesti kartoittamaan vaihtoehtoja. Olen ikuisesti kiitollinen hänelle kaikesta ajasta, näkökulmista, tsempistä ja tuesta, joita olen saanut. Kerran istuimme Oodissa ja kirjoitimme paperille kaikki villeimmätkin vaihtoehdot. Kirjoitin haaveita, jotka pelottivat niin paljon, että paperille kirjoittaminen oli vaikeaa. En ollut edes antanut itseni haaveille niistä. Oma yritys ei ollut tällä paperilla.

Tuli kesäloma ja minulle vahva tunne seuraavasta askeleesta. Palaset vain loksahtivat kohdilleen. Irtisanouduin työstäni. Olin euforinen ja koin, että pystyn ihan mihin vain. Kumpa tätä tunnetta voisi purkittaa tulevaisuuden varalle. Minulla oli selvä suunnitelma, jota kohti lähden. Toteutusta vaille valmis.

Euforian laskeuduttua oli unettomia öitä ja pohdintoja, että mitä menin tekemään. Ahdistukselta, pelolta ja kyyneleiltä ei vältytty. Tutusta irtautuminen tuntuu uhkaavalta, se tuntui fyysiseltä vaaralta. Tiesin kuitenkin koko ajan, että tämä on oikea tie.

Eräänä päivänä puolisoni kertoi: "Mulla on sulle potentiaalinen asiakas, mutta sun pitää itse myydä itsesi.". Olin aivan kysymysmerkkinä. Eräs hänen tuttu oli raskaana ja halusi synnytysvalmennusta. Olin pohtinut aina silloin tällöin synnytysvalmennuksen pitämistä, mutta se oli aina hautautunut jonnekin. Nyt päätin kaivaa konseptini pöytälaatikosta ja sieltä löytyi muutakin. Kun kirjoitin taas synnytysvalmennukseeni sisältöä, löysin kätilöyteni hiilloksen. Pieni hiillos roihahti heti isoihin liekkeihin. Siltä istumalta päätin perustaa synnytysvalmennusyrityksen. Tämä ei ollut se, mitä kohti piti mennä mutta intuitioni sanoi, että nyt mennään.

Tuuletin ja tanssin isosti, kun puolisoni tuttu valitsi synnytysvalmennukseni. Samalla pelotti, että mitä jos olen ihan huono tai en osaa. Onneksi minulle vakuuteltiin, että osaat ja olet hyvä: "Mieti kaikkia kiitos-kortteja, joita olet synnyttäjiltä ja muilta potilailta saanut vuosien varrella."

Halusin pitää synnytysvalmennuksia, mutta halusin myös auttaa muita hoitojärjestelmän ulkopuolelle jääneitä. Syntyi ajatus hyvinvointivalmennuksesta, jossa saa tukea oman terveytensä ja hyvinvointinsa edistämiseen. Ennaltaehkäisevää apua, johon hoitokärjestelmässä on vain vähän resursseja. Halusin, että synnyttäneet äidit tulevat nähdyiksi. He usein jäävät vauvan varjoon. Myös kaikki yksin jääneet keskenmenon kohdanneet olivat mielessäni.

Haluan auttaa yksilöllisesti ja kiireettömästi. Se on elämäntehtäväni. Yritykseni on nyt kuukauden ikäinen.